Tietoja minusta

Pohjois-pohjanmaa
olen minä, jolle paras paikka maailmassa on oma koti, en kaipaa maailmalle, paitsi silloin tällöin. Minulla ei ole isoja haaveita, mutta joskus tuntuu, että mahdottomia: paikat saisivat olla tip top, eikä sinne päin. Haaveita ruokin ihastelmalla muiden tekemisiä lehdistä, netistä ja tv:stä. Haluan tehdä asioita ite, ihan ite. Multa kynsien alla ei ole pahasta. Miten jaksaa pitkän talven yli?

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kurpitsakisan kuulumisia

Kurpitsa valloittaa kasvimaan ja yllätys, yllätys, tekee hedelmää. Ehkei näillä hedelmillä aivan ennätystenkirjaan pääse, mutta valtavaa kasvua on ollut viimepäivinä havaittavissa. Toivottavasti kesä ei lopu kesken.
Hedelmistä viisi näyttää jo aivan oikeasti kurpitsoilta ja pienempiä alkuja on vähintään toiset mokomat ellei enemmänkin. Satoon täytyy olla tässä vaiheessa kesää erittäinen tyytyväinen, alkukesä kun ehti jo hieman masentaa.

Tämä kuva kertoo jotain kasvin valtavasta koosta

 Tässä alla kuvat kurpitsojen kuninkaallisista:
Mitta pääsi sanan mukaisesti mitaksi kun parempaa vertailukohdetta ei tähän hätään löytynyt.
Tässä nuoret kuninkaalliset
ja tässä esimerkki niistä, joita ilman ei kuniinkaallisiakaan olisi.
Pikkelssipata joutuu tänä syksynä porisemaan ahkeraan. Kukahan sen kaiken syö?

Ei kommentteja: