Tietoja minusta

Pohjois-pohjanmaa
olen minä, jolle paras paikka maailmassa on oma koti, en kaipaa maailmalle, paitsi silloin tällöin. Minulla ei ole isoja haaveita, mutta joskus tuntuu, että mahdottomia: paikat saisivat olla tip top, eikä sinne päin. Haaveita ruokin ihastelmalla muiden tekemisiä lehdistä, netistä ja tv:stä. Haluan tehdä asioita ite, ihan ite. Multa kynsien alla ei ole pahasta. Miten jaksaa pitkän talven yli?

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Aivan kuutamolla




Nyt kun minulla on ollut enemmän aikaa  harrastaa, tein oman elämäni historiaa ja osallistuin Kansalaisopiston käsityökurssille. Kaksi iltaa kului mukavasti Paperinaru sisustuksessa-kurssilla. Siellä oli mahdollisuus tehdä erilaisia töitä Kankurin kamarin mallistosta.



Itse tein tämän Kuutamo- (tai Kuutamolla-) valoryijyn.
Tähän aikaan vuodesta tuntuu hassulle virittää seinälle tämmöinen valohässäkkä. Pimeitä aikoja odotellessa...







Ledit olisivat saaneet mielestäni olla valkoisia, mutta kuutamon kaiketi pitää olla keltainen. 
Työ oli helppo ja nopea tehdä pujottelemalla. Neulaa tai koukkua ei tarvittu muuta kuin taustakankaan ompelemiseen.

Kurssilta ostettuna matriaalit olivat aika kalliita, mutta tärkeintä olikin saada ohjeet ja hyvät neuvot.
Minulta löytyy jemma-nimisestä paikasta pohjakangasta ja  10-narua, joten nyt kun tekniikka on hallussa voisin kokeilla tehdä uusia erilaisia härpäkkeitä, valoilla ja ilman valoja.

Ideoin jo samalla tekniikalla tehtävän lampunvarjostimen, mutta loppujen lopuksi pääätinkin tehdä sen  paperinarusta virkkaamalla.

Ensimmäinen vedos epäonnistui, sillä tein siihen aivan liikaa silmukoita. Tänään sitten tein uuden yrityksen ja nyt ainakin muoto on oikea.
 Käytin tähän valkoista paperiinia ja valko-hopea paperilankaa rinnakkain.

Varjostimen molempien päiden sisään on virkattu  metallirenkaat, jotka pitää työn kuosissa. Ja toisessa renkaassa on valmiina paikka lampun kiinnikkeelle.

Haasteena on saada aikaiseksi toinen samanlainen, sillä mitään ohjetta ei ole olemassa enkä enää ole aivan varma miten monta aloitussilmukkaa tein tai minkä verran matkan varrella kaventelin,





Pieni tauko ennen uuden aloittamista täytyy pitää, sillä paperi on hiertänyt sormen päät aroiksi ja peukalossa on pieni rakko. 

Tarkoitus olisi laittaa nämä olohuoneen ikkunalamppuihin, mutta "sisärengas" olikin liian suuri. Joudun nyt sitten kikkailemaan, tai muuttamaan suunnitelmia.

Toinen vaihtoehto on tehdän näistä pöytälampun varjostimet ai sitten muuttaa kokonaan käyttötarkoitusta.  Tästähän saisi helposti myös säilytyskorin. Lisään vain pohjan esim. pahvista.

Palataan asiaan jos ja kun käyttötarkoitus joskus selviää ja työ valmistuu...