Tietoja minusta

Pohjois-pohjanmaa
olen minä, jolle paras paikka maailmassa on oma koti, en kaipaa maailmalle, paitsi silloin tällöin. Minulla ei ole isoja haaveita, mutta joskus tuntuu, että mahdottomia: paikat saisivat olla tip top, eikä sinne päin. Haaveita ruokin ihastelmalla muiden tekemisiä lehdistä, netistä ja tv:stä. Haluan tehdä asioita ite, ihan ite. Multa kynsien alla ei ole pahasta. Miten jaksaa pitkän talven yli?

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Taimet valtaa talon

Lumi on sulanut ja ulkona oli päivällä liki 20-astetta lämmintä. Piha on kuitenkin sen verran märkä, ettei ulkotöitä suuremmin kannata vielä aloittaa. Kylvökset ovat onnistuneet ja taimet jo suurimmaksi osaksi koulittukin. Taimia on tällä hetkellä niin valtavasti, että niille ei uusista hyllyistä huolimattakaan tahdo löytyä paikkaa. "Tällä hetkellä" sen takia, että osa taimista kuolee ennen kuin pääsen niitä ulos istuttamaan. Näin on käynyt aina, ja mikäpä olisi muuttunut.

Sini-ikiviuhkon taimet ovat vielä pieniä, mutta terhakoita. Tarkoitus olisi istuttaa niitä ruukkuistutuksiin. Kokemusta tästä kasvista ei ole, mutta kuvan perusteella sopisi hyvin ruukun taustakasviksi.
Ostin samettikukan siemeniä ja samana päivänä löysin kadoksissa olleen jo aikaisemmin ostetun pussin. Toisen kylvin nyt ja toisen kylvän myöhemmin suoraan kukkapenkkiin. Taimet ovat hyvällä alulla.
 Auringonkukan taimet kärsivät koulimisesta. Muutama kuoli saman tien, jotkut vielä sinnittelee.
 Krassit, pensas ja kanariankrassi, ovat kovassa vauhdissa. Nämä pitäisi istuttaa suurempiin ruukkuihin ja toivoa, että ne eivät venähdä aivan valtaviin mittoihin ennen kesäkuuta.

 Tomaatti ei ole oma kylvös, vaan lahjaksi saatu. Toivottavasti se tekee ensi kesänä paaaaljon herkkuja meille.
Osa taimista on makuuhuoneen kaapin päällä. Siellä ei ole paras mahdollinen paikka, koska valoa on aika vähän. Pakko on kuitenkin löytää uusia paikkoja ruukuille. Nyt kädet ristiin ja toivomaan, että kesään mennessä mahdollisimman vähän taimia on kitkahtanut.