Tietoja minusta

Pohjois-pohjanmaa
olen minä, jolle paras paikka maailmassa on oma koti, en kaipaa maailmalle, paitsi silloin tällöin. Minulla ei ole isoja haaveita, mutta joskus tuntuu, että mahdottomia: paikat saisivat olla tip top, eikä sinne päin. Haaveita ruokin ihastelmalla muiden tekemisiä lehdistä, netistä ja tv:stä. Haluan tehdä asioita ite, ihan ite. Multa kynsien alla ei ole pahasta. Miten jaksaa pitkän talven yli?

lauantai 26. syyskuuta 2009

Metsässä

Tänä viikonloppuna syksy oli parhaimmillaan.
Auringon paiste ja lämmin ilma houkutteli meidät metsäretkelle sekä lauantaina että sunnuntaina. Marjakori otettiin mukaan vaikka tiedossa oli, ettei poimittavaa lähimetsässä paljon olekaan. Mukana oli yksi innokas marjanpoimija. Saaliiksi tuli sen verran, että korin pohja peittyi.

 

Metsässä oli mukavaa. Sen välillä tahtoo unohtaa miten rauhallista siellä voi olla. Muuta ei juuri kuulunut kuin puiden huminaa. Tähän aikaan vuodesta tuosta rauhasta voi oikeasti nauttia kun minkäänlaiset hyttyset tai mäkäräiset eivät ole kiusana. Niitä en kestä.

Aika kului mainiosti paitsi puolukoita popsien myös maisemia ihaillen.

Pieni pihlaja oli joutunut tuulen armoille.
Löysimme myös Aurinkopolun
Ei pelkkää alankoa, löytyy meiltä kalliotakin.

Tarkoitus oli kuvata punaisena hehkuva puolukkamätäs, mutta tähän oli tyytyminen. Mustikoitakin oli vielä jäljellä, mutta pakkanen oli vienyt niistä maun.
Pieni marjastaja on huolissaan paitsi luonnon myös ihmisten suojelusta...

torstai 24. syyskuuta 2009

Purppuran punaista

Purple haze all around...


Purppura on päivän väri. Sitä on pihalla tarjolla nyt monissa eri kasveissa ja sävyissä.
Tässä muutamia esimerkkejä eilisillalta:

Purppurakeijunkukka pääsi uudessa paikassaan, altaan vieressä, kasvunvauhtiin. Nyt kun siinä on purppuralehtien lisäksi keijun keveät kukat, ymmärtää mistä sen nimi johtuu.
Purppuraheisiangervot etupihalla ovat venähtäneet mittaa. Toista pensasta jouduin tukemaan narun avulla, koska sen oksat alkoivat lakoontua maata myöten.
Tämän pensaan arvo perustuu hyvänmuotoisiin ja -värisiin lehtiin kuin myös aina syvän tummanpunaisena säilyvään oksistoon.


Keijuangervo on alkanut löytää syysvärinsä. Tästä oksasta löytyy väriskaala keltaisesta oranssin kautta tummaan punaiseen. Suurimmaksi osaksi pensaat ovat vielä kuitenkin loppukesän väreissä.Hurmehappomarja ei välitä vaihdella värejä. Se on aina yhtä tummanpuhuva. Tällä kasvilla on selvästi taiteellista silmää. Se kasvattaa muutaman oksan tanakasti suoraan taivasta kohti, antamaan korkeutta, ja muutaman oksan kaartumaan suloisesti alaspäin. Jokainen pensas on eri muotoinen, mutta yhteistä niille on väri, lehtien pyöreä muoto ja aina punaiset oksat.
Rinneangervokin on alkanut vaihtaa väriään. Sen syksyn sävyt ovat keijuangervoa tummemmat, mutta yhtä kirjavat.

Nyt huomaan, että juttu rönsyili. Purppurasta aloitettiin, mutta mukaan eksyi myös muita punaisen sävyjä.
Purple haze all in my eyes...

tiistai 22. syyskuuta 2009

Syssyn tunnelmissa

Pakkasen jäljet alkaa näkyä kasveissa. Krassit ovat nyypähtäneet, samoin orvokit. Humala on muuttunut ruskeaksi ja pudottanut jo osan lehdistä. Kesäkukkien kastelu on jäänyt vähälle ja siksi niidenkin parhaat hetket on jo nähty. Nurmikkokaan ei enää kasva kesän tahtiin, mutta kerran se pitäisi vielä leikata.
Löytyy kuitenkin jotain ilon pilkahduksiakin.
Aronia alkaa vasta tulla syksypukuun, punaisen eri sävyt alkavat jo näkyä. Pihlaja on vielä vihreä, mutta kohta sekin on toista kertaa parhaimmillaan (alkukesän kukat / syksyn värit). Pensashanhikit (goldfinger) ovat keltaisena kukista, suorastaan loistavat. On harmillista, että hanhikit ovat alkukesästä niin pitkään risuisen ja ruman näköisiä. Sen kuitenkin kestää kun palauttaa mieleen, miltä ne näyttävät näin syksyllä. Ruma ankanpoikanen jne
...
Vielä olisi aikaa tehdä perennapenkin muutostöitä, jakamisia ja raivaamisia, mutta into viimeiseen puristukseen on kadoksissa. Ehkä ensi viikonloppuna...

tiistai 15. syyskuuta 2009

Omppupuu

Sunnuntaina kävimme puutarhamyymälässä, ihan vain ajankuluksi. Ja tottakai mukaan tarttui jotain. Ostimme perheomenapuun, pihan ensimmäisen hedelmäpuun.
Olen tosi huonosti perillä omenapuista, niiden lajikkeista ja kasvattamisesta. Niinpä minulle tuli yllätyksenä, että yhdelläkin omppupuulla pärjää. Usealle puulle ei meidän pihasta tilaa löytyisikään, mutta yksi nätti löytää aina paikkansa.

Saimme tosi hyvät istutusohjeet, piirrosten kera, ja niitä myös noudatettiin: 80 cm leveä ja 60 cm syvä istutuskuoppa, kalkittua multaa ja syyslannoite pinnalle. Tuet laitettiin myös.
Omppupuulle etsittiin mahdollisimman suojaisaa paikkaa, ja sellainen löytyi talon ja varaston välistä, sydänpenkin vierestä. Sydänpenkki on saanut nimensä kasveista (särkynyt sydän ja pikkusydän), ei penkin muodosta.
Leikata tätä ei saa ennen ensi syksyä, ja sen jälkeen sitä pitää leikata normaalisti. Mutta mitä on normaalisti?
Jonkinlainen opus täytyy kaivaa esille ja lukea siitä leikkausohjeet. Omenapuiden leikkaamisesta puhutaan paljon ja se tuntuukin aika mystiseltä touhulta. Väärin tehtynä pilaat puun ja leikkaamattakaan ei voi jättää. No tässä on nyt sitten talvi ja ensi kesä aikaa ottaa asiasta selvää.
Tässä kuvassa näkyy yksi varttamiskohdista, mystistä on tuo varttaminenkin... ei käy järkeen, miten voidaan oksia liittää runkoon ja niin saada uusi puu. Tämä perheomenapuu on sekoitus kolmea lajiketta: Huvitus (kesä)- keltakaneli (syys) - Borgovskoje (kesä)

Tarttui mukaan muutakin, nimittäin kolme kallionauhuksen tainta. Niille ei löytynyt valmista penkkiä, joten istutin ne väliaikaisesti kasvimaan reunaan odottamaan ensi kevättä. Toivottavasti sitten ne saadaan arvoiseensa paikkaan.

Mitä taas opimme? Todennäköisesti emme mitään.
Mitä olisi pitänyt oppia? Puutarhamyymälään ei pidä mennä vain ajan kuluksi.


perjantai 11. syyskuuta 2009

Syksyn satoa

Eilen iltapäivällä oli parikymmentä astetta lämmintä ja aurinko paistoi. Onko nyt siis loppukesä vai syksy?

Aroniapuissa on paljon isoja marjoja. Mitähän niillä tekisi? Jotkut tekevät niistä kai mehua tai hyytelöä, mutta minä taidan antaa niiden olla paikoillaan. Ne säilyvät hyvinä pitkään, vielä talvellakin muuten paljaassa puussa on marjatertut jäljellä.
Silloin(kin) ne ovat nättejä.



Ellei sitten pikkulinnut napsi niitä napaansa!
Näitä söpöjä lintuja aroniapuissa on ollut muutamia ympäri vuoden, mitä ne ovat ja missä mahtaa olla niiden pesä?





Mansikoitakin on vielä tarjolla. Mansikkamaa on pieni, vain 20 tainta, ja odottaa muuttoa uuteen paikkaan. Ensi kesäksi on suunnitteilla manskikkapyramidi, lähemmäksi terassia. Kukkia ja kartteja on edelleen valtavasti.

Lajike on muistaakseni jatkuvasatoinen Greenfinger.



Kypsyminen on kuitenkin nyt jo niin hidasta, että osa ehtii mennä huonoksi ennen kuin ehtivät valmiiksi.
Päivittäin sieltä kuitenkin voi vielä hakea kourallisen meheviä "manssuja"






Vadelmapensaat on olleet meillä nyt kaksi kokonaista kesää ja tänä vuonna pääsimme marjoja maistelemaan.
Pensaissa on vieläkin kartteja jäljellä, mutta voi olla, että karteiksi ne myös jäävät.


keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Uusia suunnitelmia

Töihin ajellessa on yleensä aina aikaa ajatella. Ajatukset laukkaa laidasta laitaan ja joskus niissä on järkeä toisinaan taas ei. Tänään pompsahti mieleen taas uusi idea pihalle, je ettei se unohtuisi, tein siitä samantie pikasuunnitelman.

Ongelmapaikka on paraatipaikalla oleva silta ja köynnöskaari. Kaaren pystyttämisestä kerroin jo aikaisemmin.
Tästä onglema näkyy: Sillan alla kasvaa heinää ja rikkakasveja, ja niihin ei pääse oikein käsiksi muuten kuin käsin repimällä. Tälle pitää siis ehdottomasti tehdä jotain. Uusi köynnöskaari on vielä ilman köynnöstä ja siihen pitää tehdä istutuspaikat ensi kesää varten valmiiksi.



Ja tässä sitten suunnitelma tien puolelta kuvattuna.
Kaaren molemmin puolin tehdään kunnon istutusalustat köynnöksille, yksi- tai monivuotisille.

Jo olemassa olevaa puroa (polkua) jatketaan kivilammeksi. Sillan alle ja sen molemmin puolin ojaan laitetaan suodatinkangas, jonka päälle soraa ja erikokoisia mukulakiviä. Lisäksi alueen reunalle voisi istuttaa koristeheinätupsuja.

Seuraava vaihe onkin vakuuttaa "kantojuhta" tästä hyvästä ideasta, että päästään hankkimaan matskut ja aloittamaan työt. Suurin työ on kivien kantaminen ja siihen ei omat voimat riitä. Työ olisi kiva aloittaa vaikka samantien.
























perjantai 4. syyskuuta 2009

Kasvitieteellinen puutarha

Toissaviikonloppuna kävin elämäni ensimmäisen kerran tutustumassa kasvitieteelliseen puutarhaan. Siellä oli nähtävää paljon vaikkakin syksy oli jo tehnyt tehtävänsä. Ulkopuutarha olisi kesällä ollut varmasti upea kaikkine istutuksineen. Erilaisiin havu- ja lehtipuihin siellä kuitenkin pääsi tutustumaan. Yllättäen kuitenkin kaikkein kiinnostavin puu löytyi puutarhan ulkopuolelta, yliopiston pihalta: purppurakoivu ( luulisin). Koivun valkoinen runko yhdistettynä purppuran värisiin lehtiin oli tosi upea. Jos omalla pihalla olisi vielä tilaa puille, purppurakoivu olisi ehdoton.

Kasvihuoneissa oli ikuinen kesä ja mitä ihmeellisimpiä kasveja. Tässä niistä kuvia

Hami, ettei näiden kaikkien nimet ole ikuituneet kuviin enkä ymmärtänyt niitä kirjoittaa muistiin.
No, tässä on ainakin bantskua...



Tämä oli niin erikoinen, että nimi jäi mieleen: isokissanhäntä
Pihalta löytyi nämä nauhukset, joista tykkäsi minun lisäkseni myös perhoset
Näitä ei olisi saanut ruokkia.

torstai 3. syyskuuta 2009

Vettä ja kanankakkaa

 



Eilen illalla sain viimein lannoitettua kukkapenkit. Toivottavasti en ollut liian myöhään asialla, vaan kukat ehtivät saada hyödyn lannoitteesta. Sillätavoin oli sopiva hetki tälle työlle, että lopputyön tein vesisateessa ja niin "aromit" pääsee heti liukenemaan maahan. Sateesta huolimatta näpsin muutamia kuvia syyskuisesta pihasta.











Köynnökset ovat nyt parhaimmillaan. Ruusupapu ja elämänlanka elävät sulassa sovussa terassin aidalla. Elmänlankaa pidetään joskus riesana, mutta minulle se ei sitä ole niin kauan kuin se on näin nätti. Voi olla, että joudun joskus sitä raskaalla kädellä (ja raskain mielin) kaivamaan penkistä pois. Mutta nyt vielä se kuuluu sarjaan Ihanat ja saa elää rauhassa.
Kiinan kärhö on vallannut pergolan niin, ettei sinne tahdo mahtua istumaan. Se ei ehkä muutenkaan kuulu samaan sarjaan elämänlangan kanssa, koska on liian rynsas ja jotenkin risuisen näköinen. Jossain otollisemmassa paikassa siitä voisi enemmänkin tykätä.

Yksivuotinen kanariankrassi on löytänyt kiipeilypaikan tuijasta. Kukkiva Tuija siis.

Lyhtykoisoon on ilmestynyt ensimmäiset
hedelmät. Kaukaa katsottuna tämä ei
ole mitenkään kovin kaunis kasvi, mutta sitä
kannattaakin tutkia lähempää...


Hieman myöhemmällä syksyllä kun hedelmiä
ilmestyy enemmän se ei ole ollenkaan
hassumpi.


Sinisen aika pihassa oli alkukesästä ja nyt on vallalla keltainen sekä oranssin ja punaisen eri sävyt.


Tänä kesänä syysleimu on päässyt kasvun vauhtiin ja kukat on parhaimmillaan. Vaikka punainen ei ole minun lempivärini pihalla ei tälle voi olla vihainen.


Hansaruusu on kukkinut koko kesän. Alkuunlähtö ruusuilla oli kyllä vaikea. Talven jäljiltä pensaissa oli paljon kuolleita oksia ja yhden pensaan jouduin leikkaamaan kokonaan alas. Se ei tänä kesänä toipunut, ehkä ensi kesänä...


Nämä kukat ovat upeita ja niitä saisi olla lisää. Äskeisestä vuodatuksesta huolimatta luotan siihen, että hansa kestää ja kukkii.
Huiskunauhus on nyt täydessä kukassa.








Ja tässä kirjava kukkameri...




Surullinen enkeli