Viime viikolla etupihan salavat saivat kyytiä. Niiden koko alkoi olla liian massiivinen näin pienelle tontille ja ne peittivät näkyvyyden tieltä pihalle. Nyt pihalle näkyy ja sen on toisaalta hyvä, toisaalta paha. Onko nyt yksityisyys uhattuna?
Suurin syy kaadolle oli kuitenkin se, että salavat vievät kaiken ravinnon ja vedenkin muilta kasveilta. Nyt on odotettavissa, että pihan havut pääsevät uuteen alkuun.
Kolme salavaa kaadettiin ja näkymä oli kuin trombin jäljiltä.
Oksat kuskattiin jäteasemalle auton peräkärryllä. Kuormia voi olla monenlaisia, mutta meillä ei ole tapana tehdä vajaita kuormia. Tuolla kasan alla on kärry, jossa on toimivat vilkut ja jarruvalot :)