Taimet oli pieniä, mutta ihan eläväisen näköisiä. Illalla etsiskelin niille paikkaa mihin istuttaa. Takapihan uudesta penkistä löysin sopivat kolot, tosin aloin epäillä, että penkistä tulee vielä liian täyteen ahdettu. Näin on käynyt etupihan sydänpenkille, jonka kanssa joudun pelastuspuuhiin. Osa penkin kasveista hautatuu nimittäin muiden alle, esim. osa verikurjenpolvista, punatähkät ja kaunopunahattu. Syksyllä, kukinnan jälkeen, täytyy niille etsiä uusia paikkoja. En vain nyt ymmärrä, mistä paikat löytyy.
Meillekin on sitten ostettu tätä luonnon eliksiiriä: tervaa. Olipahan aikamoista mönjää.
Vuorasimme saunan seinän 20*40 listoilla ja hyrre apujoukkoineen suti tervaa pintaan. Muutos näkyy näissä kuvissa.
Tervan pehmeneminen auringossa on nykyihmiselle myös yksi sen huonoimmista ominaisuuksia. Entiseen aikaan kun pukeuduttiin mustiin valmiiksi pihkottuneisiin sarkahousuihin terva ei tainnut tuoda muuta haittaa kuin arkipäiväistä raikkaamman tuoksun.
Kunnon auringonpaisteessa pellavaöljyllä jatkettuna terva kuivuu vähän alle viikossa turvalliseksi mustille housuille.
Tarkoittaakohan tämä sitä, että saunapyyhkeet muuttuvat ruskeakuvioisiksi ja haisevat meillä aina tervalle. Uusien mustien pyyhkeiden ostoon, mars!Kunnon auringonpaisteessa pellavaöljyllä jatkettuna terva kuivuu vähän alle viikossa turvalliseksi mustille housuille.
Sauna tuli ulkoa päin valmiiksi eilen illalla, mutta kuva jäi vielä ottamatta.
1 kommentti:
Lohdullista kuulla, että muutkin ovat istuttaneet kukkiaan liian piukkaan. Minulla käynnissä uusintaistutukset. Näin siinä kävi, kun minulla ei ollut mitään suunnitelmaa (eikä järkeä) istutuspuuhissani.
Tuo tervamaalaus vaikuttaa mielenkiintoiselta. Aaah, tuoksu kantautuu tänne saakka...
Lähetä kommentti