Tietoja minusta

Pohjois-pohjanmaa
olen minä, jolle paras paikka maailmassa on oma koti, en kaipaa maailmalle, paitsi silloin tällöin. Minulla ei ole isoja haaveita, mutta joskus tuntuu, että mahdottomia: paikat saisivat olla tip top, eikä sinne päin. Haaveita ruokin ihastelmalla muiden tekemisiä lehdistä, netistä ja tv:stä. Haluan tehdä asioita ite, ihan ite. Multa kynsien alla ei ole pahasta. Miten jaksaa pitkän talven yli?

torstai 14. kesäkuuta 2012

Hyödynsin eilisen aurinkoisen päivän rikkaruohojen kitkemiseen ja ennaltaehkäisyyn. Uusi ase rikkaruohoja vastaan on nyt siis otettu käyttöön. Sen teho ja vaikutukset jäävät nähtäväksi.
Eli, putsasin sorapolun mahdollisimman puhtaasti ja kylvin suolaa siihen. Reunoille laitoin suolaa enemmän, sillä sieltähän kasvusto pyrkii polulle leviämään.

Suolan käytöstä tähän tarkoitukseen on ristiriitaista tietoa. Kuulin, että sitä käytetään hyvin tuloksin paikoissa, joihin ei haluta minkäänlaista kasvustoa. Toisaalta kuulin, että sen käyttö ei tee hyvää luonnolle. Mitkä ja miten laajat sen vaikutukset ovat, on minulle vielä mysteeri. Netistä löytyy hyvin vähän tietoa aiheesta, lähinnä viittauksia aiheeseen keskustelupalstoilta. Päätin kuitenkin tehdä testin tämän yhden polun kanssa.

Ei kommentteja: