Tietoja minusta

Pohjois-pohjanmaa
olen minä, jolle paras paikka maailmassa on oma koti, en kaipaa maailmalle, paitsi silloin tällöin. Minulla ei ole isoja haaveita, mutta joskus tuntuu, että mahdottomia: paikat saisivat olla tip top, eikä sinne päin. Haaveita ruokin ihastelmalla muiden tekemisiä lehdistä, netistä ja tv:stä. Haluan tehdä asioita ite, ihan ite. Multa kynsien alla ei ole pahasta. Miten jaksaa pitkän talven yli?

lauantai 29. toukokuuta 2010

Vahingossa sydämmellinen

Alkuviikosta pihalle ilmestyi multakasa, jossa olikin ennakoitua enemmän tavaraa. Vanhat kukkapenkit saivat siitä täydennystä ja etupihalle tehtiin uusi sydänpenkki.
Penkin muotoa suunniteltiin maalispray kädessä. Ajatuksena oli, että penkin muodot noudattelisivat pihalle ennestään olevien muotoa ja, että se olisi ennemminkin epämääräinen kuin symmetrinen. Epämääräinen siitä todella tuli !


Nämä kaksi apuria ovat viimeistelemässä pintamaan  kuorimista. 












Viime syksynä puutarhamyymälän alennuksesta ostetut reunukset otettiin käyttöön ja penkistä tuli yllättäen sydänpenkki. Edelleenkään se ei ole täydellinen, mutta jotain sydämmellistä siinä on havaittavissa...















Tänään suuntaan puutarhalle hakemaan taimia. Jotain meiltä löytyy jo ennestään, mutta uusiakin pitää hankkia.

Ei kommentteja: