Tietoja minusta

Pohjois-pohjanmaa
olen minä, jolle paras paikka maailmassa on oma koti, en kaipaa maailmalle, paitsi silloin tällöin. Minulla ei ole isoja haaveita, mutta joskus tuntuu, että mahdottomia: paikat saisivat olla tip top, eikä sinne päin. Haaveita ruokin ihastelmalla muiden tekemisiä lehdistä, netistä ja tv:stä. Haluan tehdä asioita ite, ihan ite. Multa kynsien alla ei ole pahasta. Miten jaksaa pitkän talven yli?

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Omppupuun juurella


Terassin ympäristö on saanut uudet puitteet . 
Takana näkyvä pieni kasvihuone on purettu ja sen tilalle on kohonnut suurempi, mutta ei kauniimpi, kasvihuone. Uuden kasvihuoneen myötä alue muuttui ruohonleikkaajan painajaiseksi. Ja kun vielä oikealla näkyvän pyöreän penkin puureunus oli lahonnut puhkipoikki, täytyi asialle jotain tehdä.

 Särkynyt sydän kumppaneineen reunustettiin luonnonkivillä. Kasvihuone, omppupuu, molemmat kukkapenkit sekä rungolllinen herukka on yhdistetty katealueella ja kasvihuoneen edessä olevalle penkille kulkee feikki-pitkospuut.
Ilman tätä muutosta muovinen kasvihuone olisi kiinnittänyt aivan liikaa huomiota, mutta nyt kun sen ympärillä on paljon muuta nähtävää, se sulautuu taustaan.
 Katealueen erottaa nurmikosta betonivalu, jonka tällä kertaa tein levittämällä kuivabetonia maahan kaivettuun ojaan ja lisäämällä vettä päälle. Ensin näytti, ettei työ onnistu, mutta ehkä kuitenkin. Ihan hyvältä näyttää ja nurmikon leikkaaja kiittää :)

Ei kommentteja: