Tietoja minusta

Pohjois-pohjanmaa
olen minä, jolle paras paikka maailmassa on oma koti, en kaipaa maailmalle, paitsi silloin tällöin. Minulla ei ole isoja haaveita, mutta joskus tuntuu, että mahdottomia: paikat saisivat olla tip top, eikä sinne päin. Haaveita ruokin ihastelmalla muiden tekemisiä lehdistä, netistä ja tv:stä. Haluan tehdä asioita ite, ihan ite. Multa kynsien alla ei ole pahasta. Miten jaksaa pitkän talven yli?

tiistai 19. marraskuuta 2013

Piironki on viimein valmis. Minusta se näyttää juuri sellaiselta kuin oli tarkoituskin. Aika monta maalikerrosta siihen meni, ennen kuin tuli näin hyvä lopputulos.
 Helojen laitossa meni muutama tovi: ei ollut sopivaa meisseliä, ei sopivia ruuveja ja avaimen reikien liimauskin epäonnistui. Nyt kuitenkin ne ovat kaikki oikeilla paikoillaan.
 Kansi irtosi kertaalleen saranoiltaan, ja taas apu löytyi rautakaupasta. Pidemmät ruuvit olivat vähän liian pitkiä, joten rautaviilalle tuli käyttöä. Kansi on nyt tukevasti paikoillaan, ja pysyy jatkossakin, kunhan siihen ei mitään kovin painavaa laiteta päälle.
Aivan niin kuin Römsöössä tämä työ ei mennyt, mutta minä tykkäsin työstä ja lopputuloksesta.
 Tämä on piirongin ensimmäinen sijoituspaikka. Nyt se löytyy jo toiselta puolelta huonetta, sillä meidän nuori sisustussuunnittelija  siirtelee huoneensa kalusteiden paikkaa about kerran viikossa.


Ei kommentteja: