Tietoja minusta

Pohjois-pohjanmaa
olen minä, jolle paras paikka maailmassa on oma koti, en kaipaa maailmalle, paitsi silloin tällöin. Minulla ei ole isoja haaveita, mutta joskus tuntuu, että mahdottomia: paikat saisivat olla tip top, eikä sinne päin. Haaveita ruokin ihastelmalla muiden tekemisiä lehdistä, netistä ja tv:stä. Haluan tehdä asioita ite, ihan ite. Multa kynsien alla ei ole pahasta. Miten jaksaa pitkän talven yli?

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kärhöt

Nyt olisi kärhöjen parasta aikaa, jos niitä olisi (enemmän). En onneksi ole aivan ilman niitä, sillä pihalta löytyy muutamaa eri sorttia, en vain enää ole varma mikä on mitäkin. Yksi kukki jo alkukesästä, kaksi on nyt aloittanut kukinnan ja yksi (keväällä istutettu) ei taida tänä vuonna antaa parastaan. Tämän vielä kukkimattoman pitäisi olla väriltään vaaleanpunainen, nähtäväksi jää...

Tämä lienee Nelly Thompson. Väri ja terälehden raita sopivat kuvaan, mutta kukat ovat kyllä todella vaatimattoman kokoisia ja jotenkin epämuodostuneita. Voi olla, että ovat kärsineet kuivuudesta, vaikka olen niitä yrittänyt välillä muistaa vedellä.

 Daniel Deronda on siirtynyt uuteen paikkaan ja kasvanut miestä pidemmäksi.

ja tämä Multi Blue kukki jo kesäkuussa (17.6.2011). Tällä hetkellä kasvi ei näytä kovin onnelliselta, mutta uskon ja luotan huomiseen ja etenkin ensi kesään, että se taas jaksaa tehdä tuollaisen kaunokaisen.
Lisää paikkoja köynnöksille on hakusessa!

Ei kommentteja: