Viime sunnuntain kipputorikierroksen ei pitänyt johtaa mööpeleiden hankintaan. Mutta kun näin tämän vanhan keinutuolin, oli minun pakko istua siihen, ja keinua. Mukana ollut Viivi-niminen houkutuslintu ei yhtään auttanut asiaa, vaan yksi asia johti toiseen...
Tuoli on varmaan jostain 50-luvulta. Varma en asiasta kuitenkaan ole, sillä googlettamallakaan en ole faktaa löytänyt. 
Olenhan minä usein haaveillut omasta tuolista, mutta useimmat keinutuolit ovat liian suuria meidän tiloihin. Tässä tuolissa mittasuhteet ovat sillä tavoin kohdillaan, että kovin suurta palaa olkkarista se ei vaadi. Matala sarja ja lyhyet jalakset sopivat suunnitelmiin hyvin. Talon Mies (isolla ämmällä) on tosin edelleen eri mieltä. Tuolin pehmusteena oli vain ohuen ohut superlonin pala. Päällinen oli jossain vaiheessa uusittu, sillä keltaisen alta löytyi alkuperäinen rikkinäinen kangas. Istuinosan pehmuste meni siis uusiksi, ja samalla päätin lisätä selkänojaan mukavuutta.
oli yllättävän lujasti kiinni, joten jouduin käytäämään myös konevoimaa hiomisessa. Pari iltaa vietin koleassa huvimajassa hioen ja raaputtaen ja toiset pari kylppärissä maalaillen. Ote-pohjan maalasin kertaalleen kaapista löytyneellä jämämaalilla ja pintamaalin jouduin sutimaan pariin, paikoin jopa kolmeen kertaan.
Kankaan valinta oli helppoa sen jälkeen kun iskin silmäni tähän pöllökankaaseen. Kangas on varmaan tarkoitettu lasten kalusteisiin, eikä kauppias sitä siksi minulle aluksi esitellytkään. Leikkimielisyyttä kehiin ja tässä on lopputulos:
Nyt minulla on kiikkustuoli, jossa istun ja kudon villasukkaa takkatulen loimotuksessa. Mummelitouhua siis vaikken mummeli vielä olekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti