Yön pimeinä tunteina kun uni ei tullut silmään mietin tätä sairautta, joka minut on vallannut. Meillä on käytössä vajaan 1300 neliön tontti, josta aika ison osan vie talo ja autotalli. Loput neliöt on jo nyt täytetty puilla, pensailla ja kukilla. Joku normaali (ei puutarha-addiktoitunut) sanoisi, että tontti on TÄYSI, mutta minä näen siinä vieläkin paljon tyhjää tilaa.

 

Alusta lähtien istutukset on tehty "liian" tiheään, täysin kaikkia ohjeita vastaan. Ajatuksena on ollut, että liiasta on helppo päästä eroon. Meidän pihalla on enemmän puita kuin koko korttelin muilla pihoilla yhteensä, joten niitä joudutaan jossain vaiheessa karsimaan.

 

Ja silti minä haluan enemmän: sitä, tätä ja tuota. Mitä minä sitten teen kun tila oikeasti loppuu?

 

Osasyyllisiä tähän riippuvuuteen löytyy alla olevista kuvista.

 

Harmaamalvikki laittaisi runosuonen sykkimään, jos sellainen minulla olisi.

Se on niin herkkä ja kaunis, että tippa tulee linssiin. Voi olla, että mieli muuttuu siinä vaiheessa kun "maltsu" valtaa kukkapenkin kokonaan.

Vielä ei ole aihetta murheeseen, nyt voin vain nauttia.

 Pohjanrantakukka on penkin väriläiskä. . .

. . .mutta vielä värikkäämpi on syysleimu, jonka väri tosiaan leimuaa niin, että silmiä häikäisee. 

Tarhasalkoruusut ovat kasvaneet vaivaisesti mittaa, mutta nyt nekin ovat puhjenneet kukkaan. Nuppuja on paljon, joten lisää suuria kerrottuja kukkia on tulossa.

 Näillekin kaunokaisille pitäisi löytyä parempi paikka, sillä nyt ne jäävät

köynnösten jalkoihin.

Hankin taimet jo toukokuun alkupuolella, mutta istutus meni kesäkuulle. On siis ihme, että ovat edes hengissä.