Tietoja minusta

Pohjois-pohjanmaa
olen minä, jolle paras paikka maailmassa on oma koti, en kaipaa maailmalle, paitsi silloin tällöin. Minulla ei ole isoja haaveita, mutta joskus tuntuu, että mahdottomia: paikat saisivat olla tip top, eikä sinne päin. Haaveita ruokin ihastelmalla muiden tekemisiä lehdistä, netistä ja tv:stä. Haluan tehdä asioita ite, ihan ite. Multa kynsien alla ei ole pahasta. Miten jaksaa pitkän talven yli?

perjantai 19. elokuuta 2011

Muutoksia takapihalle

Elokuu on jo pitkällä ja päivitykset ovat jääneet töiden jalkoihin. Olen taas saman vanhan ongelman edessä: kun päivän istun töissä koneen äärellä ei kotona enää näppäimien naputtelu ja näyttöruudun tuijottaminen jaksa kiinnostaa.

Nyt aloitimme kuitenkin projektin, jonka innostamana teen poikkeuksen, ja joka on ollut haaveissa ne tällä paikalla asutut kohta kuusi vuotta. Valmistaudumme pihasaunan invaasioon. Ja tähän se tulee:
Varsinaisista perustuksista ei voitane puhua, mutta alusta saunalle on aloitettu. Tuleva sauna on kevytrakenteinen, paikalle kokonaisena nostettava, joten suuria rakennustöitä ei ole tiedossa.
Sauna tulee rinteeseen, ja siksi joudumme tekemään köyhän miehen pengerryksen. Muuten lopputuloksesta tulee kalteva torni. Tuohon kankaan päälle tulee sorapatja ja siihen sauna lasketaan nätisti. Sitten pääsen suunnittelemaan aluetta muuten. Nurmikon leikkaaminen menee tuolla alueella lähes mahdottomaksi, joten siitä on päästävä eroon. Suunnitelmissa on ainakin lisää pensaita, säleikkö, istumapenkki, kuorikatetta, polku verannalle jne. Oikeasti näitä pääsee suunnittelemaan vasta kun sauna on paikallaan.



ps. Kauppoja ei ole vielä tehty, joten nähtäväksi jää milloin projekti tästä etenee. Lauantaina lähdetään hieromaan kauppoja.

Ei kommentteja: