Tietoja minusta

Pohjois-pohjanmaa
olen minä, jolle paras paikka maailmassa on oma koti, en kaipaa maailmalle, paitsi silloin tällöin. Minulla ei ole isoja haaveita, mutta joskus tuntuu, että mahdottomia: paikat saisivat olla tip top, eikä sinne päin. Haaveita ruokin ihastelmalla muiden tekemisiä lehdistä, netistä ja tv:stä. Haluan tehdä asioita ite, ihan ite. Multa kynsien alla ei ole pahasta. Miten jaksaa pitkän talven yli?

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Keittiön uusi ilme

Pikaisella päätöksellä aloitettu keittiön pöydän ja tuolien kunnostus on viimein valmis. Kyse ei ollut hetken mielijohteesta, sillä olen jo parin vuoden ajan suunnitellut asiaa, mutta en ole aikaisemmin uskaltanut tarttua toimeen. Tuleva lopputulos on mietityttänyt. Ei mietitytä enää, kyllä kannatti!

Olin aikaisemmin vaihtanut tuolien verhoilun, mikä silloin jo kummasti kirkasti ilmettä. 
Tumma kulunut petsaus alkoi kuitenkin ahdistaa siinä määrin, että hiontatyö oli pakko aloittaa. 
Työn edetessä tuntui, että ehkä olisi vielä pitänyt harkita, sillä työmäärä oli aivan käsittämätön. 
Pöydän hiominen sujui sutjakkaasti, mutta tuolien pinnat ja pienet kolot aiheuttivat tuskaa. Aina kun kuvittelit, että tuoli on nyt valmis, jostain löytyi kohta, johon hiomapaperi ei ollut vielä sattunut. Puhtaaksi hionnan jälkeen käsittelin pinnat kahteen kertaan sävytetyllä kalustelakalla, sävynä Tuohi. 
Muutama viikko ilman ruokailukalustoa tuntui pitkältä, mutta nyt saa lopputuloksesta nauttia.  Eikä enää tarvitse laittaa vahakangasta peittämään pöydän kulunutta ja laikukasta pintaa.
Nyt ehdin tekemään töitä myös pihalla :) 

Ei kommentteja: