Tietoja minusta

Pohjois-pohjanmaa
olen minä, jolle paras paikka maailmassa on oma koti, en kaipaa maailmalle, paitsi silloin tällöin. Minulla ei ole isoja haaveita, mutta joskus tuntuu, että mahdottomia: paikat saisivat olla tip top, eikä sinne päin. Haaveita ruokin ihastelmalla muiden tekemisiä lehdistä, netistä ja tv:stä. Haluan tehdä asioita ite, ihan ite. Multa kynsien alla ei ole pahasta. Miten jaksaa pitkän talven yli?

maanantai 27. toukokuuta 2013

Viikonloppu kului sujuvasti "kädet betonissa" kun laattojen välit ja ympäryksiä valettiin kuivabetonilla. Betonin pintaan lisättiin eri värisiä rantakiviä tuomaan eloa harmauteen. Saunalle vievä käytävä on pientä hienosäätöä vaille valmiina. Koko viikonlopun oli aurinkoista ja lämmintä., joten oli mukava tehdä pihatöitä. Iltaisin nautimme tästä keskeneräisestä Spa-alueesta :) täysin rinnoin. Kuljimme saunan ja paljun väliä aika tiuhaan tahtiin ja mukavaa oli.
Vilvoittelutuolit (20 v) saivat alustan ja kulkuväylän samalla metodilla. Nyt ei enää tarvitse loikkia kiveltä kivelle!
 Nurmikon pinta-ala pienenee taas kivasti kun koko saunan edustalle levitettiin katekangas. Tälle alueelle pitäisi keksiä istutukset: Jotain varjossa viihtyvää, maan myötäisesti kasvavaa ja mahdollisesti ikivihreää. Alppiruusut minua kiinnostaisi kovastikin, mutta ne taitavat olla liian vaativia minulle. Ja onkohan alppiruusuissa lajiketta, joka näillä leveysasteilla menestyy eikä kasva kovin valtavan suureksi?
Katekankaan reuna piilotettiin betonivalun alle, joten betoni valtaa alaa...
Työn tuoksinassa viime kesänä istutetut lamohietakirsikat on poljettu niin, että oksat on poikki ja niiden henki tuskin enää pihisee. Täytyy vielä yrittää pelastaa ne takaisin elämään.
Todella suurella mielenkiinnolla odotan lopputulosta :]





torstai 23. toukokuuta 2013

 
Työt saunalla ovat edenneet tuskastuttavan hitaasti. Viimeisten viikkojen aikana kamala sekasotku on ollut valloillaan, eikä valmista ole tullut. Pitkäjänteisyyttä kehiin...
 
Alueen reunus valettiin maanantai-iltana samaan malliin kuin etupihallakin on toteutettu. Ihan perfect reunuksesta ei tullut sillä kaivoin joihinkin kohtaan liian syvän ojan, joten reunus jäi liian matalalle.  Myös köynnösten istutusalue tehtiin valmiiksi, vain kasvit puuttuvat. Multa pengerrettiin niin puisen seinämän kuin suurten kivienkin avulla. Minä mietin, istuttaisinko tähän paikkaan elämänlankaa ja kanadanvuokkoa? Elämänlankaan taimet löytyvät omasta takaa ja se varmasti hoitaa tässä paikassa hommansa. Istutin Kanadanvuokkoa viime kesänä takapihan penkkiin ja se on nyt jo alkanut leviämään hirmuisella vauhdilla. Jospa siirtäisin vuokot, nyt kun vielä on mahdollista, tälle rajatummalle alueelle. Ja pelastaisin, jos en nyt koko maailmaa, niin ainakin yhden kukkapenkin.
Eilen illalla aloitettiin saunapolun uusiminen. Yksittäiset astinkivet saavat luvan väistyä ja tilalle laitetaan kunnon polku. Tässä koeladonta shakkiruutu-tyyliin.
 


 Nyt polulle tulee ainakin riittävästi leveyttä ja jalat mahdollisesti jopa osuvat laatoitukselle ja pysyvät puhtaana.  

tiistai 14. toukokuuta 2013

Jotain uutta on taas kehitteillä. Saunan ympäristön ehostus jäi viime kesänä kesken. Monenlaisia ideoita on heitetty ilmaan; saa nähdä mitkä kaikki niistä poimitaan talteen. Näinhän se on, että työ tekijäänsä opettaa, eli suunnitelmaa muutetaan sujuvasti työn edetessä.

Jo huhtikuun puolella bongasimme Tori.fi- ilmoituksen myytävänä olevasta itse tehdystä paljusta. Se näytti ja näyttää juuri meille sopivalta. Ruhtinaallisen muutaman tunnin harkinnan jälkeen palju haettiin omaan pihaan kesää odottamaan.
 
Paljun siirtäminen saunan viereen oli mielenkiintoinen operaatio. Miten siirrät painavan, suuren laatikon syvän ojan yli pehmeään rinteeseen juuri oikealle paikalle, ilman asiallisia apuvälineitä? Apuun tarvittiin mielikuvitusta, voimaa ja huumoria. Naapureilla ja ohi kulkevilla ihmisillä taisi olla hauskaa, sillä ojan pohjalle kärry paljuineen siirtyi tosi helposti :)

Venevinssin ja kuvan härpäkkeen avulla kärry pikkuhiljaa hinattiin lähemmäs tulevaa sijoituspaikkaa. Härpäkkeessä on käytetty kalanperkkuupöytänäkin toiminutta rakennelmaa, jossa on pala Viivun vanhaa sänkyä, aidan teräsjalkoja ja lankkua. Härpäkettä siirtämällä ja vinssiä veivaamalla työ eteni mukavasti, vaikka hieltä ja kirosanoilta ei kokonaan vältyttykään.


Valitettavasti yhtään kuvaa ei ole otettu paljun "perustuksista". Ehkä hyvä niin... Paikka ei ole tasainen, joten jouduimme tekemään paljulle pilariperustuksen, jonka asettaminen vaateriin ei ollut mikään helppo juttu.
Tässä muutama kuva eiliseltä. Paljun kahdelle seinämälle laitettiin köynnösritilät antamaan näkösuojaa tielle ja naapurin pihaan.
Perustukset eivät ole kaunista katseltavaa, joten ne piilotettiin lohkokivillä. Työ on tosin vielä kesken, mutta näistä kuvista näkee jo vähän millaista lopputulosta tavoitellaan.

Seuraavana on vuorossa kulkuväylien ja terassin "tapaisen" rakentaminen, alueen reunustaminen ja istutusalueen tekeminen köynnöksille.
 
Usko on luja, että tästä tulee vielä viihtyisä kesäkeidas. Tänään työt jatkuu.


perjantai 10. toukokuuta 2013

Tässä arvoitus: Mikä kapistus?
 Kaikkea sitä tulee ostaneeksi. Ihan niin kuin istutuskuppeja ei muuten saisi tehtyä tai hankittua. Jostain syystä paketti osui silmiini Prisman hyllyllä ja siirtyi sujuvasti ostoskärryyn. Oli näitä joku muukin varmaan ostanut, sillä vain tämä yksi oli enää jäljellä. 
 Totuuden nimessä täytyy sanoa, että kuppien kääriminen on helppoa tämän värkin kanssa. Tässä ensimmäiset harjoituskappaleet.  
 Zinniat jo käsittelin. Samettikukat ovat vielä niin pieniä, ettei niiden kanssa ole kiirettä.  

 Seuraavana vuorossa on daalioiden käsittely ja uusien siementen kylvö. Kuinkahan moni taimi näistä päätyy loppujen lopuksi kesäksi ulos?
10.5. ulkona on 7 astetta lämmintä ja vettä tihkuaa. Sunnuntaille on luvassa lämpimämpää ja poutaisempaa. Äitienpäivän voisi siis viettää pihatöitä tehden.