Tietoja minusta

olen minä, jolle paras paikka maailmassa on oma koti, en kaipaa maailmalle. Haaveilen pienistä asioista kuten auringon paisteesta, puhtaista ikkunoista, kukkamerestä pihalla, punaisesta pihlajasta, ulkosaunasta ja monesta muusta. Osa näistä todennäköisesti joskus toteutuu, toivottavasti kaikki. Haaveita ruokin lukemalla puutarhablogeja ja - lehtiä, katselemalla aiheesta tv-ohjelmia sekä kuopsuttamalla pihalla. Pidän erityisesti myös possuista, kuten tulet huomaamaan. Multa kynsien alla ei ole pahasta. Miten jaksaa pitkän talven yli?

maanantai, 11. heinäkuuta 2011

Ruusunkukkia

Runkoruusut ovat heränneet henkiin ja alkaneet kukkia. Ensimmäiset kukat ovat auenneet. Kukat ovat aika pieniä, mutta hyvän värisiä. Löysin varastosta purkinjämän ruusulannoitetta, jolla olen rikastanut kasteluvettä kerran viikossa. Lannoite on tehonnut sillä kukkien lisäksi nuppuja on paljon. Kukkia on siis tiedossa pitkäksi aikaa. 
Ruusujen ruukut on sijoitettu sisäänkäynnin molemmin puolin. Ikävää on se, että portaalle kertyy jatkuvasti kenkiä, ulkoleluja ja muuta roinaa pilaamaan näkymää.
Mutta silloin, kun ylimääräinen kama on siivottu pois, on näkymä minun mieleeni. Ruukuista tuli tosi värikkäitä, mikä sopii mainiosti. Värit kuuluvat kesään!

Väriä on myös terasilla ja suihkualtaan ympärillä. Markettaa, päivänliljaa, miljoonakelloa, unikkoa, pelargoniaa, ruusuja, krassia yms sulassa sovussa.
 
Terassilla pitäisi ehtiä joskus myös istua ja kuunnella veden liplatusta sekä nauttia elämästä. Aika harvoin sitä tulee tehtyä, sillä aika kuluu paremmin kädet mullassa.

0 kommenttia: