Hyvän mielen tuoli

Viime sunnuntain kipputorikierroksen ei pitänyt johtaa mööpeleiden hankintaan. Mutta kun näin tämän vanhan keinutuolin, oli minun pakko istua siihen, ja keinua. Mukana ollut Viivi-niminen houkutuslintu ei yhtään auttanut asiaa, vaan yksi asia johti toiseen... 

Tuoli on varmaan jostain 50-luvulta. Varma en asiasta kuitenkaan ole, sillä googlettamallakaan en ole faktaa löytänyt.

Olenhan minä usein haaveillut omasta tuolista, mutta useimmat keinutuolit ovat liian suuria meidän tiloihin. Tässä tuolissa mittasuhteet ovat sillä tavoin kohdillaan, että kovin suurta palaa olkkarista se ei vaadi.  Matala sarja ja lyhyet jalakset sopivat suunnitelmiin hyvin. Talon Mies (isolla ämmällä) on tosin edelleen eri mieltä. Tuolin pehmusteena oli vain ohuen ohut superlonin pala. Päällinen oli jossain vaiheessa uusittu, sillä keltaisen alta löytyi alkuperäinen rikkinäinen kangas. Istuinosan pehmuste meni siis uusiksi, ja samalla päätin lisätä selkänojaan mukavuutta.

Tuolin lakkapinta oli huonossa kunnossa, ja osa lakasta lähtikin sormella raaputtamalla irti. Osa taas 
oli yllättävän lujasti kiinni, joten jouduin käytäämään myös konevoimaa hiomisessa. Pari iltaa vietin koleassa huvimajassa hioen ja raaputtaen ja toiset pari kylppärissä maalaillen. Ote-pohjan maalasin kertaalleen kaapista löytyneellä jämämaalilla ja pintamaalin jouduin sutimaan pariin, paikoin jopa kolmeen kertaan.

Kankaan valinta oli helppoa sen jälkeen kun iskin silmäni tähän pöllökankaaseen. Kangas on varmaan tarkoitettu lasten kalusteisiin, eikä kauppias sitä siksi minulle aluksi esitellytkään. Leikkimielisyyttä kehiin ja tässä on lopputulos:

Nyt minulla on kiikkustuoli, jossa istun ja kudon villasukkaa takkatulen loimotuksessa. Mummelitouhua siis vaikken mummeli vielä olekaan.

Uusi valkoinen tuoli

Minusta vanhat huonekalut ovat ihania ja toivoisin, että ne saisivat aina arvoisensa kohtelun. Siispä haluaisin oppia kalusteiden kunnostusta ja entisöintiäkin. Tämä haave mielessäni ostin yli vuosi sitten kirpparilta vanhan  tuolin. Ajatuksena oli kunnostaa se perinteitä kunnioittaen :)) 

Entisöintikursseille olen jo monena vuonna yrittänyt päästä mukaan, mutta tuloksetta. Miten on  mahdollista, että kurssit ovat joka vuosi täynnä jo ensimmäisen ilmoittautumispäivän aamuna??!!??

Olen verhoilun kirjanoppinut, sillä talvella perehdyin aiheeseen kirjaston opusten avulla ja nettiä selaamalla.

 Valitettavasti tuolista ei ole kuvaa sellaisena kuin sen aikoinaan löysin. Tuolissa oli kaunis, mutta likainen vihreä verhoilukangas. Tuolin pehmusteet haisivat tunkkaiselle (homeelle), joten jouduin viemään sen ulkovarastoon odottamaan käsittelyä. Ja siellä se joutuikin olemaan yli vuoden.

Kunnostustyön alku meni lähes oppikirjan mukaan. Verhoilukangas oli kuitenkin niin pehmeää, että vaikka kuinka varovasti sitä yritin irrottaa se repeili hajalle. Tarkoitus olisi ollut saada siitä kaava uutta kangasta varten. Verhoilun alla oleva juuttikangas lähti paremmin ehjänä, mutta sen perusteella ei kaavaa voinut tehdä. Täytteenä pehmusteessa oli meriheinää. Täyte oli hyvin sidottu, joten se piti repimällä repiä irti. Haisevaa heinää kertyi yli puolikas jätesäkillinen. 

Pehmusteen kaikki osat: verhoilukangas, sen aluskangas, pohjakangas sekä satulavyöt oli kaikki naulattu pienillä nauloilla (miljoonalla) kiinni. Kun kankaat lähti, naulat jäi. Niitä sitten pari iltaa revin hohtimilla irti. Pehmusteen alta löytyi myös tuolin tekijän nimikirjaimet SV. Kukahan lienee?

Tässä vaiheessa perinteen kunnioitus unohtui. Alkuperäisen värisenä tuolille ei meidän talosta paikkaa olis löytynyt, joten otin hiomapaperin käteen ja hioin tuolista lakkapinnan pois. Levitin ensin valkoista otepohjaa pintaan ja sen jälkeen kaksi kerrosta puolihimmeää kalustemaalia. 

Kiinnitin uudet satulavyöt (3*2 vyötä) tiheämpään kuin aluperäiset olivat. Aluskankaana käytin kuitukangasta ja pehmusteena 7 cm paksua superlonia ja sen päälle vielä kuitukangasta. Kiinnitykseen en käyttänyt nauloja ja vasaraa vaan Rapidin nitojaa.

 Verhoilukangas löytyi kangasliikkeen poistokopasta. Kilohinta 10 €, ja koko palan hinta oli vain puolet siitä. Paratiisilintukangasta jäi vielä vähän ylikin odottamaan uusia projekteja.

Homma ei siis mennyt aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaan, mutta lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen. Tuoli on kaunis, minun silmääni hivelevä. Ja sehän kai on kaikkein tärkeintä...